Kukin toiminnan elementti – tekijä, tulos ja kohde, välineet, säännöt, yhteisö ja työnjako – sisältää dilemmoja, jotka voivat toimia toiminnan esteinä, mutta jotka samanaikaisesti sisältävät mahdollisuuden muutokseen: tarve syntyy arjen häiriöiden kautta.

Kun tarkastellaan kaikkia 24 dilemmaa, niille ei löydy yhtä yhteistä nimittäjää, mutta on erotettavissa kolme ulottuvuutta, joista yhden tai useamman alle kaikki dilemmat voidaan sijoittaa:

(1 ) Opettajat suosivat ekologisen kestävyyden edistämisessä arkikäytäntöihin liittyviä pieniä tekoja, vaikka ympäristöongelmien ratkaisu vaatii kokonaisuuksien hallintaa ja kulttuurisia muutoksia.

(2) Opettaja on sekä autonominen toimija että samanaikaiseti erottamaton osa sosiaalista yhteisöä ja sidottuna sen toimintaan.

(3) Koululle on määritelty monia toiminnan rinnakkaisia kohteita ja paljon velvoitteita, joiden joukossa ekologisen kestävyyden priorisointi on hankalaa.

Dilemmat voidaan jakaa kahteen osaan myös sen perusteella, tarjoaako dilemma laajenemisen mahdollisuuksia.

Näistä ulottuvuuksista ja laajenemisen mahdollisuuksista muodostuu ekologisen kestävyyden edistämisen sfääri, joka kuvaa lähikehityksen vyöhykettä siirryttäessä kohti ekologista kestävyyttä koulussa. Tutkimukseni mukaan koulussa on mahdollista siirtyä monista kilpailenista velvoitteista kohti ekologisen kestävyyden priorisointia, riippumattomasta autonomiasta kohti yhteisammatillisuutta ja pienistä arkipäivän teoista kohti kokonaisuuksia.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *