Suomalainen perusopetus on kansainvälisessä vertailussa ainutlaatuinen instituutio: lähes kaikki alle viisikymmenvuotiaat Suomessa ovat käyneet, juuri käymässä tai aloittamassa peruskoulun, jonka tavoitteet ja sisällöt säädetään valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa. Kouluopetus perustuu lainsäädännön mukaan tieteelliseen tietoon, ja tiedeyhteisössä ympäristöongelmat on tunnustettu vakaviksi. Lisäksi perusopetukseen vaikuttavat ympäristöön ja koulutukseen liittyvät globaalit ja valtakunnalliset strategiat ja suunnitelmat ovat jo vuosikausia linjanneet, että ekologiseen kestävyyteen on kiinnitettävä huomiota. Voisi olettaa, että ympäristökysymykset ovat jo tällä perusteella keskeinen osa koulun toimintaa ja monet ympäristöongelmat jo ratkaistu. Näin ei kuitenkaan ole.

Muutos tapahtuu hitaasti ja tahmeasti. Ekologinen kriisi on pohjimmiltaan kulttuurinen kriisi: kyse on taustaoletuksistamme ja siitä, kuinka olemme tottuneet ajattelemaan ja käyttäytymään suhteessa toisiimme ja koko maapallon ekosysteemeihin. Koulu on mukana koko yhteiskunnan kehityksessä ja kamppailee monenlaisten arvojen ja tavoitteiden keskellä pystymättä valitsemaan omaa täysin itsenäistä reittiään. Koulun tehtävä on lisäksi ristiriitainen: tavoitteena on sekä sosiaalistaa ja säilyttää yhteiskunnallisia rakenteita että edistää muutosta ja kehitystä. Vallalla oleva kulttuuri ja elämäntapa vaikuttavat tiedostamattomasti jokaisen ajatteluun, tunteisiin ja tekemisiin kasvattajina. Kaikkinensa sekä kasvatukseen että ympäristöön liittyvät kysymykset ovat ideologisia, poliittisia kamppailuja eri näkemysten kesken, mikä edellyttää keskustelua sekä itse ongelman määrittelystä että ongelman ratkaisuista.

Kasvatuksen tarkoituksena on kautta aikojen ollut muovata ihmistä, siirtää tietoja ja taitoja, välittää arvokasta ja saattaa tilanne paremmaksi kuin ennen kasvatusprosessia. Tavoitteena olevan ”paremman” määrittely on kuitenkin vaikeaa. Jos esimerkiksi kestävä tulevaisuus määritellään kasvatuksen tavoitteeksi, ongelmallista on määritellä, mitä kestävällä tulevaisuudella tarkoitetaan, mikä sitä uhkaa ja mitkä keinot katsotaan oikeiksi sinne pääsemiseksi. Onko lähtökohtana jokaisen vapaus tavoitella omanlaista hyvää tulevaisuutta, vai voiko hyvän tulevaisuuden määrittelylle löytyä yhteisesti hyväksytty tapa? Onko ihmisellä vapaus irtautua yhteisistä päätöksistä vai vapaus ja vastuu olla mukana yhteisten tavoitteiden luomisessa? Vai onko keskeisintä kuitenkin prosessi, jolloin kasvamisen tulos hahmottuu vasta prosessin kuluessa ja samalla kenties muuntuu jo toiseksi? Oman haasteensa kestävään tulevaisuuteen kasvattamiselle asettaa ympäristötiedon keskeneräisyys, jolloin tulkinnoille ja epävarmuuksille jää tilaa – vaikkakin on syytä muistaa ympäristöpolitiikan varovaisuusperiaate: vaikka kaikista ympäristövaikutuksien yksityiskohdista ei ole täyttä varmuutta, pelkkä epäilys siitä, että toiminta voi aiheuttaa merkittävää haittaa ympäristölle, on peruste mahdollisesti haitallisen toiminnan estämiselle. Joka tapauksessa kasvattajalla on velvollisuus turvata kasvatettavan itseys, käsitellä monipuolisesti asioita yli omien katsomusten ja jättää oppijalle mielipiteenvapaus asioissa, jotka eivät perustu tieteelliseen yhteisymmärrykseen.

Minkälaista muutosta koulussa on mahdollista tai syytä tavoitella? Monet ovat sitä mieltä, että vanhaa paranteleva reformi ei riitä ratkaistaessa rakenteisiin liittyviä ekologisen kestävyyden ongelmia, vaan tarvitaan perustavanlaatuista systeemistä muutosta, transformaatiota. Rakenteiden muuttaminen kerralla ei ole kuitenkaan mahdollista. Toisaalta tiedostamiseen, demokratiaan ja oikeuden­mukaisuuteen keskittyminen yksilön tasolla ei takaa tarvittavaa systeemistä muutosta. On tärkeä tunnistaa ekologisen kestävyyden edistämiseen liittyvät erilaiset näkökulmat ja tasot sekä ottaa ne huomioon jatkuvassa muutoksen prosessissa. Transformaatio eli perustavanlaatuinen muutos tapahtuu kaikkialla: oppilaissa, opettajissa, hallinnossa ja ympäröivässä yhteisössä. Koulu levittää rihmastonsa koko yhteiskuntaan, joten koulun virittämä dialogi voi olla yksi säie koko yhteiskunnan muutoksessa.