TEKIJÄ: Opettaja edistämässä ekologista kestävyyttä koulussa
Kun halutaan muuttaa koulun toimintaa niin, että ympäristökysymykset otetaan koulussa paremmin huomioon, toimintaa voidaan kutsua ekologisen kestävyyden edistämiseksi. Opettaja on tekijä, joka pyrkii saamaan aikaan oppimista. Jokaisella opettajalla on oma historiansa sekä erilaiset henkilökohtaiset arvoihin, osaamiseen ja hyvinvointiin liittyvät resurssinsa. Opettajan toimintaan vaikuttavat tunteet, kuten ympäristöahdistus, ja suhteet muihin, mikä näkyy esimerkiksi konsensushakuisuutena.
Opettajan henkilökohtaiset ominaisuudet ja sisäinen maailma vaikuttavat opettajan toimintaan ja esimerkiksi siihen, kuinka innokkaasti hän lähtee ratkaisemaan ympäristökysymyksiä koulussa. Tämä opettajan toimijuus ei ole kuitenkaan staattinen tila, vaan se on muovautunut opettajan henkilöhistorian sekä toimintaympäristön vaikutuksesta ja muuttuu jatkuvasti ajan kuluessa. Opettaja toimijana myös muokkaa omaa toimintaympäristöään ja itseään siinä samalla.
Opettajan (1) henkilökohtaiset resurssit kuvaavat opettajan sisäisiä voimavaroja tai niiden puutetta määrätyssä tilanteessa. Ympäristökysymyksiin liittyvät arvot ja asenteet määrittelevät motiiveja toiminnalle. Opettajan osaaminen ja hyvinvointi mahdollistavat toiminnan, kun taas niiden puute voi toimia ylipääsemättömänä koulun ekologisen kestävyyden edistämisen esteenä.
(2) Tunteilla on suuri merkitys opettajan toimijuudelle ympäristökysymyksissä, jotka voivat synnyttää syyllisyydentuntoa, huonoa omaa tuntoa, huolta, ahdistusta, pelkoa, riittämättömyyden tunnetta ja häpeää. Tällaiset tummat tunteet[1] voivat rajoittaa toimintaa, mutta ne myös voivat motivoida edistämään ekologista kestävyyttä.
Myös opettajan (3) suhde muihin yhteisössä vaikuttaa siihen, kuinka aktiivisesti hän lähtee edistämään ekologista kestävyyttä koulussa. Monesti kouluyhteisössä haetaan konsensusta ja halutaan pitää kiinni opettajan muista riippumattomasta autonomiasta. Kouluyhteisössä nämä seikat näkyvät varovaisuutena asioiden puheeksi ottamisessa, pelkona muiden syyllistämisestä sekä haluttomuutena ehdottaa asioita, joihin kaikkien pitäisi osallistua tai sitoutua.